Kiusaaminen

Kun kiusaamisesta on kyse, liikumme puheissa ja uskomuksissa pääosin loogisten tasojen identiteettitasolla. Ja kuitenkin kiusaaminen on kulttuurinen ilmiö, jossa valta on keskiössä. Sen ytimessä ei ole kiusatun erilaisuus, vaan kiusaajan asema ja yhteisön kivut.

Minulle kiusaaminen-sanalla on monenlaisia kokemussisältöjä. Olin kouluikäisenä koulukiusattu, lukiossa jopa opettajan taholta, ja myöhemmin nuorena aikuisena työelämässä työpaikkakiusattu. Työssäni muutosvalmentajana minulla on ollut muutamia kiusattuja asiakkainani ikähaarukassa 12 – 76 vuotta. Kiusaamiseen liittyvät kielteiset kokemukseni olen käsitellyt jo liki kolmekymmentä vuotta sitten ja ne ovat jo taakse jäänyttä elämää. Mutta ymmärrän hyvin kokemusteni kautta, mistä puhutaan, kun kiusaamisesta puhutaan.

Kerron tässä artikkelissa hieman kiusaamisesta ilmiönä sekä kiusaamisen jälkihoidon mallista. Lisäksi kerron miten ohjaan asiakkaitani käsittelemään kiusaamista ja siihen liittyviä traumoja ja ongelmia.

”Jokaisesta ikäluokasta n. 10% kokee kiusaamista koulussa. Osalle lapsista kokemus jättää pitkäaikaisia jälkiä”, kirjoittaa Päivä Hamarus FM, KT. (Hän on tehnyt väitöskirjan aiheesta Kiusaaminen ilmiönä. Yläkoululaisten kokemuksia kiusaamisesta, 2006).

Kiusaaminen ilmiönä

Syntyäkseen ja kehittyäkseen, kiusaaminen tarvitsee yhteisön, jossa on tietynlaiset lainalaisuudet. 1) Yhteisön jäsenet eivät voi valita muita jäseniä. 2) Jäsenet kuuluvat siihen ennalta määräämättömän ajan, yleensä pitkään. 3) Yhteisöstä eroaminen ei ole helppoa. (Eriksson B. 2001, Mobbning: en sociologisk diskussion. Sociologisk forskning 2, 8-43). Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi päiväkodit, koulut ja oppilaitokset, työpaikat, armeija ja myös vanhainkodit.

Kiusaaminen tapahtuu aina yhteisössä tai ryhmässä, ja sen lähtökohtana on toiseuden luominen, erilaiseksi leimaaminen ja tämän perusteella ryhmästä sulkeminen. Kiusaamisessa tärkeää on tuottaa uhan tunnetta. Kyseessä on vuorovaikutusprosessi, jossa on mukana sekä kiusaaja ja kiusattu että koko yhteisö tukemassa tätä toimintaa, halusi tai ei. Tästä syystä tutkimusten mukaan kiusattu ei pysty paljonkaan vaikuttamaan kiusaamisen jatkumiseen tai loppumiseen. Kiusaaminen on piilossa oleva ilmiö, minkä takia opettajat tai esimiehet eivät aina tunnista sitä. Kiusaamista on sekä henkistä että fyysistä.

Noin puolitoista vuotta sitten kävin kuuntelemassa Päivi Hamaruksen luentoa kiusaamisesta. Luennon toisen osan piti Valopilkku-projektin Tina Holmberg-Kalenius ja Saija Salmi kehittämästään Kiusaamisen jälkihoitomallista, jota he toteuttavat menestyksekkäästi Lahden Tuki- ja neuvontakeskus Valopilkussa. Saimme luennolla kuulla hyvää tietoa kiusaamisesta ilmiönä ja jälkihoidon tarpeellisuudesta sekä itse jälkihoidosta, mutta yleisön kysymykseen: ”Miten kiusaamiseen olisi hyvä puuttua, kun kiusaaja ei halua, koska pelkää?” ei tullut oikein vastausta. Minulle tuota kysymystä tärkeämpi kysymys on: ”Mitä voimavaroja kiusattu tarvitsee, jotta uskaltaa ottaa avun ja tuen vastaan?”

Jutun loppupuolella vastaan kysymykseeni kertomalla, miten olen ohjannut asiakkaitani vaikuttamaan hyvinvointiinsa ja miten Sosiaalipanoraaman (Social Panoramas, Lucas Derks 2005) menetelmien avulla piilossa olevat ilmiöt saadaan näkyviksi.  Sosiaalipanoraamamalli on tavallisuudesta poikkeava kohtaaminen luoksepääsemättömien, automaattisten, nopeiden ja tiedostamattomien ajatusprosessien kanssa. Puhumme ”ei-tietoisesta sosiaalisesta kognitiosta”, siitä miten ihmiset mieltävät ihmiset mielessään. Koska ihmisten sosiaalisen todellisuuden malli on tiedostamaton, useimmat ihmiset eivät ymmärrä kantavansa mielikuvia muista ihmisistä lakkaamatta mielessään; eivätkä sitä, että he ovat rakentaneet mielikuvat ihmisistä itse ja jatkavat rakentamista edelleen, eivätkä sitä, että he jatkuvasti järjestävät ja muuttavat niitä. Ihmissuhteet eivät olekaan hallitsemattomia ilmiöitä, vaan tiedostamattomien ajatusprosessien tulosta. Se on heidän varhaiskehityksensä looginen tuote. Kaiken minkä ihminen on mieleensä rakentanut hän voi muuttaa.

Tuotettu erilaisuus

Kiusaamisesta puhuttaessa on hyvä erottaa käsitteet erilaisuus ja tuotettu erilaisuus (erilaiseksi leimaaminen). Ihmisen erilaisuus on ainutkertaisuutta, yksilöllisyyttä, joka on tärkeä persoonallisuuden rakennusaine. Tuotettu erilaisuus on erilaisuutta, joka määritellään ”kielletyksi” ja ”sopimattomaksi”, joksikin sellaiseksi joka kuuluu poistaa tai eristää; ihmisen tulee muuttua toiseksi voidakseen tulla hyväksytyksi. Tuotetun erilaisuuden rakentaa yhteisö. Kiusaamisessa on kyse tuotetusta erilaisuudesta ja se on ryhmässä sovittua. 

Kiusaamiseen sisältyy kolme eri tasoa:

Ensimmäinen on tekojen taso. Tähän liittyy testaaminen, hauskanpito, vaientaminen, rituaalit ja eristäminen. Nämä ovat kiusaamisen keinoja ja näkyvät yhteisössä. Näiden tekojen avulla kuvataan, miten kiusattua on kiusattu.

Testaamisvaiheessa kiusaaja testaa enemmän tai vähemmän ei-tietoisesti sekä kiusatun että yhteisön reaktioita kiusaamiseen. Kiusaaja saattaa testata useita jäseniä sanomisten ja tekemisten avulla, ja lopulta kaikista testatuista seuloontuu kiusatuksi se, kuka reagoi ”oikein”, eli ei vastusta. Lisäksi tarvitaan yhteisön ”hyväksyntä”. Kiusatun valttikortti on avoimuus. Kun asia tehdään näkyväksi kiusaaja menettää valtansa. Valitettavan usein tapahtunutta hävetään niin paljon, ettei siitä uskalleta tai haluta kertoa.

Kiusaamisessa hauskanpito on olennaista. Hauskuus syntyy yleensä siitä, kun kiusattu saadaan nolattua ja hänet saadaan naurettavaan asemaan. Kiusaaminen piilotetaan hyvin usein huumorin ja leikin varjoon. Kiusattu, samoin kuin joku tilanteeseen puuttuva henkilö saa helposti tosikon maineen.

Vaientamisen tarkoituksena on ottaa kiusatulta valta pois. Se voidaan tehdä sanomalla: ”Ole hiljaa!” tai tuottamalla kiusatulle häpeää aina kun hän on äänessä. Esimerkiksi nauretaan kiusatun mielipiteille tai huokaillaan ääneen, joka kerran, kun hän sanoo jotain.

Eristämisessä kiusattu suljetaan pois yhteisöstä. Tällä tavalla kiusattu riisutaan sosiaalisesta vallasta ja kiusaaja määrittelee sallitut sosiaaliset suhteet kiusatulle. Eristäminen johtaa usein kiusatun omaan haluun eristäytyä ryhmästä. Kiusaaja myös antaa valtaa niille, joille haluaa ja takaa omien kannattajien pysymisen ympärillään. Esimerkki omista kansakouluajoistani. Äidinkieleni on suomi, mutta kävin ruotsinkielistä koulua. Minut suljettiin ryhmästä sanomalla: ”Eihän kukaan halua olla tekemisissä suomea puhuvan, lihavan lettipään kanssa.” Lisäksi tätä vahvistettiin eri tavoin.

Kiusaamiseen kuuluvat rituaalit tuottavat yhteisöllisyyttä. Ryhmä yhtenäistyy, kun kiusaaminen jatkuu pitkään. Kukaan ei tee sitä, tai pidä siitä, mikä on kiusaamisen kohde, koska kiusaamiseen liittyvät syyt voidaan tuottaa kenelle tahansa. Usein rituaaleihin liittyy kiusatulle tuotettu ”inhottavan” leima. Esimerkiksi, jos kiusaamisen kohteena on lihavuus, kukaan ei ota vastaan tarjottua makeista kiusatulta tai ryhmän jäsenet lakkaavat syömästä makeisia julkisesti ja tekevät siitä numeron. Esimerkki omista kansakouluajoistani. Kutsuin luokkatovereita syntymäpäivilleni. Kaikki kutsutut tulivat kyllä, mutta kukaan ei syönyt kakkua eikä muutakaan tarjottavaa, etteivät lihoisi yhtä lihavaksi kuin minä.

Tällainen yhteisöllisyys on rikkinäistä. Vaikka ryhmässä vallitsee yhteisöllisyys, sen jäsenten väliset suhteet ovat heikot. Tällaisessa yhteisöllisyydessä voidaan huonosti. Se perustuu vallan epätasapainoon ja pelkoon.

Toinen taso on tarinat, joita kiusatusta kerrotaan. Kiusatulle luodaan tarinoiden avulla tietynlainen maine ja erilaisuuden leima. Oikeutus yleensä sisältyy tarinoihin: ”Kun se on sellainen…” On tärkeää ymmärtää, että syy kiusaamiseen voi löytyä keneltä tahansa. Maine voidaan luoda kenelle tahansa, mutta siinä on tietyt lainalaisuudet. Erilaisuus liittyy ryhmän kulttuuristen piirteiden vastakohtiin. Esimerkki omista kansakouluajoista. Kulttuurisesta arvostuksesta poikkeava pukeutuminen oli helppo kiusaamisen kohde. Olin luokan ainoa, joka käytti äidin ompelemia vaatteita. Luokkatovereillani oli kaupasta ostetut valmisvaatteet.

Kolmas taso on kiusaamisen todelliset syyt. Kiusaamisen ytimestä löytyy pääsääntöisesti pelon, syyllisyyden ja häpeän tunteita. Nämä tunteet ovat yhteisön ja sen jäsenten vaiettuja kipukohtia. Kiusattu voi pelätä asemansa/statuksensa menettämistä, suosionsa laskua tai kaveripiirinsä menettämistä, ja kiusaa säilyttääkseen jotain itselleen tärkeää hyvää. Säilyttääkseen tärkeän hyvän, kiusaaja siirtää ryhmän fokuksen pois itsestään johonkin toiseen ryhmän jäseneen, joka on testaamisvaiheessa reagoinut testaamismielessä heitettyihin kommentteihin tai tehtyihin tekoihin ”oikein”. Kiusaaja käyttää tietämättään hyväkseen yhteisössä olevia pelon, syyllisyyden ja häpeän tunteita ja saa näiden vaiettujen tunteiden avulla ryhmän ”tuen” teoilleen. Kiusaaja harvoin on yhteydessä todellisiin tunteisiinsa ja tekojensa syihin. Päästäkseen käsiksi niihin hän tarvitsee syvällisiä reflektiivisiä keskusteluita tai interventioita. Kiusaajakin tarvitsee tukea ja apua.

Kun kiusaaminen kestää pitkään osalla kiusatuista syntyy uskomus, että syy on heissä, että heissä on jotain vikaa. Osa ymmärtää, että kiusaamisessa on kyse jostain muusta kuin heidän erilaisuudestaan. Ymmärrys antaa vahvuutta vastustaa kiusaamista. Yhteisön jäsenten on mahdollista nähdä ja ymmärtää ilmiön ydin, kun kiusaamisen dynamiikka avataan kiusatulle ja koko ryhmälle. Avoimuus vie voimaa piilossa olevalta vallankäytöltä. Myös yhteisö tarvitsee tukea ja apua.

Kiusaamisen vaikutukset

Kiusaamiseen liittyvät yleiset uskomukset voivat olla syynä jälkihoidon poisjäämiseen. Esimerkkeinä tällaisista uskomuksista ovat ajatukset, että kiusaaminen johtuu kiusatun erilaisuudesta, tai että kiusaaja on luontainen johtaja tai häiriintynyt narsisti. Kiusatusta ajatellaan, että hän liian kohtelias ja ystävällinen eikä kykene puolustamaan itseään, tai kiusattu on reppana, liian hiljainen tai kovaääninen ja ärsyttävä. Taustaoletuksena näissä on, että ihmisen täytyy muuttua toisenlaiseksi, ja koska identiteetin muuttaminen koetaan vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi, tällaiset uskomukset usein tukevat ajattelua, ettei asialle voi tehdä mitään. Olen myös kuullut sanottavan, että kiusaaminen on ”normaalia” sosiaalisten taitojen harjoittelua, ja että rakkaudesta se hevonenkin potkii. Näiden kaltaiset uskomukset ohjaavat voimakkaasti ihmisten suhtautumista kiusaamiseen, niin tietoisesti kuin tiedostamattamme.

Myös pitkään vallalla ollut käsitys, että kun kiusaaminen loppuu, kaikki on hyvin taas, ei sisällä tarvetta jälkihoitoon. ”Nyt sen kaiken voi jättää taakseen”. Näin ei kuitenkaan ole. Kiusaamisen kokeneelle jää aina jonkinasteinen trauma, joka on tärkeää hoitaa. (Sosiaalipanoraaman näkökulmasta henkilö on jo rakentanut mieleensä ”totuuden” itsestään sekä sosiaalisista suhteistaan.) Kiusaamisen aiheuttamien oireiden tunnistamista vaikeuttaa se, että ne voivat puhjeta jopa pitkän ajan päästä. Jokin toinen tapahtuma toimii laukaisevana tekijänä ja tuo oireet pintaan, ellei traumaa ole käsitelty.

Oireet

Oireina voi esiintyä rooliin turvautuminen, esimerkiksi pellen rooli, mikä on keino kätkeä kokemuksensa ja kieltää tunteensa. Usein mukana on sosiaalisten tilanteiden pelkoa, paniikkikohtauksia, häpeää, masennusta ja arvottomuuden tunteita sekä kyvyttömyyttä uskoa elämään. Häpeä, salailu ja ahdistus vievät kaiken energian, joka on tarkoitettu elämiseen: opiskeluun, työhön, perhe- ja ystävyyssuhteisiin.

Kiusaamisen seurauksena voivat olla uniongelmat, vatsakipu, päänsärky, pahoinvointi, itsemurha-ajatukset ja -yritykset, yksinäisyys, huono itsetunto, muistihäiriöt, syömishäiriöt, poissaolot, alisuoriutuminen jne. Kiusattu on henkisesti ja fyysisesti alistettu ja tunne-elämältään syvältä jäässä. Osa alistetussa ja nöyryytetyssä ympäristössä eläneistä ei koskaan pura sisälleen patoutunutta vihaansa. Aggressiolla alistetut ovat niin varmoja arvottomuudestaan ja alemmuudestaan, etteivät he ota elämän hyvää vastaan, vaikka se tarjoiltaisiin kultalautasella. He ovat oppineet, että vahvempi päättää heidän elämästään eikä kehenkään voi luottaa.

Kiusaaminen aiheuttaa turvattomuutta; valmiustilan - tunteen, että pitää jatkuvasti olla varuillaan. Kiusattu oppii pelkäämään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kiusaamisen seuraukset voivat olla laaja-alaisia ja vaikutuksiltaan elämänmittaisia.

Kiusaamisen vaikutukset ovat yksilöllisiä ja siksi reaktiot ja oireet ovat hyvin yksilöllisesti erilaisia ja eriasteisia. Vaikutukset ulottuvat myös kiusatun perheeseen ja läheisiin. Lisäksi on hyvä tietää, että kaikki kiusaamista kokeneet eivät traumatisoidu vaan jopa kokevat vahvistuneensa kokemusten avulla.

Valopilkun jälkihoidon malli

Mikä toimii parhaiten toipumisessa ja selviytymisessä? Lyhyesti sanottuna: Kiusaamiskokemuksesta selviytymiseen tarvitaan usein kohtaaminen oikeanlaisen ihmisen kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Selviytymisen kannalta on tärkeää, että kiusatuksi tullut kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi, ja että hänen kokemuksiinsa uskotaan sellaisenaan.

Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa Valopilkku-projektissa on kehitetty seuraavanlainen kiusaamisen jälkihoidon malli:

Kiusaamiskokemus ->  Häpeä, kieltäminen ->  Paha olo, oireita, avuntarve, avunhaku ->   Kokemuksen pinnalle nostaminen, kuulluksi tuleminen ->  Kokemuksen vastaanottaminen ->    Luottamuksen syntyminen ->  Vertaistuki tai muu apu ->  Muutoksenhalu ->  Käsittelyvaihe ->  Ymmärrys ->  Anteeksianto, hyväksyminen ->  Toipuminen ->  Uudelleen suuntautuminen ->    Kiusaamiskokemuksesta selviytyminen (Jälkihoidon mallista lisää Tuki- ja neuvontakeskus Valopilkku).

Lähestymistapana NLP ja sosiaalipanoraamamalli

Kiusaamiskokemusten käsittelyyn ja kielteisen minäkuvan myönteistämiseen olen löytänyt toimivia prosesseja mm. NLP:stä ja sosiaalipanoraamamallista. Malli tekee mahdolliseksi tiedostaa, kuinka ihminen sijoittaa itsensä muiden joukkoon. Olemme voineet sijoittaa itsemme paikkaan, joka usein estää meitä saamasta parhaat mahdollisuudet elämäämme, ja joka usein rajoittaa meitä.

Jokainen meistä on aloittanut oman sosiaalisen maailmankuvansa rakentamisen heti syntymästään. Ihmiselle osoitetaan vauvasta lähtien hänen ”oma paikkansa” sosiaalisessa ympäristössä ja se, kuka hän on siinä. Toisin sanoen, ympäristön peilien avulla ihminen on rakentanut käsitystä itsestään – omaa minäkuvaansa – suhdettaan itseensä ja muihin.

Asiakastapaus

Nuorin asiakkaani, jolla on ollut aiheena kiusaaminen, oli 12 vuotias. Kutsun häntä Villeksi. Ville puhui kiusaajastaan nimellä, mutta käytän tässä sanaa kiusaaja.

Ensimmäisessä tapaamisessamme Ville kertoi omista kiusaamiskokemuksistaan koulussa. Villen keho oli jännittynyt ja hänen katseensa vaelteli ympäristössä ikään kuin hän olisi seurannut mielessään, missä kiusaaja sijaitsee. Hän kuvaili tilannettaan koulussa: ”Pakko koko ajan pitää silmällä, missä se kiusaaja on, ettei vaan joudu sen kanssa tekemisiin.” Kyselin tarkennuksia, jotta sain lisää tietoa Villen kokemuksista ja hänen maailmankuvastaan. (Villen äiti oli aiemmin kertonut minulle, että Ville ei ollut saanut opettajaltaan tukea, vaan opettajan mielestä Villen olisi ollut parempi olla vähemmän sosiaalinen ja pysyä enemmän taka-alalla niin luokassa kuin muutoinkin.)

Kerroin Villelle mistä kiusaamisessa on oikeasti kyse. Juttelimme asiasta ja käytin uudelleenmäärittelyä tarpeen mukaan. Seuraavaksi kerroin sospanista, eli siitä miten ihminen rakentaa mieleensä sosiaalisten tilanteiden kokemuksensa, ja että nyt tutkisimme yhdessä sitä, miten hän on rakentanut mieleensä suhteensa kiusaajaan. Teimme sosiaalipanoraaman kiusaamiskokemuksesta. Kontekstina oli koulu ja tunnetilaansa koulussa Ville kuvasi pelon ja ahdistuksen sekoitukseksi. Kiusaajan henkilöitymä sijaitsi lähellä isona auktoriteettina. Muut lapset olivat etäällä ryhmässä. Ville ei kuulunut ryhmään vaan oli selkeästi ryhmän ulkopuolella. Villen tukena ei ollut ketään, ei opettajaa eikä vanhempia. Opettaja seisoi etäällä kaikista ja katsoi poispäin kaikista. Kysyin vanhemmista ja Ville vastasi, etteivät ne voi asialle mitään kuitenkaan.

Kun sain sosiaalipanoraaman valmiiksi, ohjasin Villeä siirtämään henkilöitymät Villen hyvinvoinnin kannalta parempiin sijaintipaikkoihin. Vanhemmat voimavaraistettiin ja siirrettiin tueksi taakse ja opettaja siirrettiin tueksi siten, että hän näki sekä Villen että muut oppilaansa hyvin. Hänellä oli yhteys jokaiseen. Kiusaajan henkilöitymä pienenettiin ja voimavaraistettiin, ja siirrettiin muiden joukkoon samalle tasolle, kuitenkin etäälle Villestä. Tämän jälkeen teimme minäkuvaprosessin, jossa Villen kielteinen minäkuva muutettiin myönteiseksi. Kun aikaa oli, Ville halusi vielä muuttaa sisäistä puhettaan tilanteissa, jotka eivät liittyneet kiusaamiseen vaan nukahtamiseen iltaisin. Ville kertoi saavansa paljon uusia ideoita iltaisin eikä oikein malttanut nukahtaa. Hän löysi helposti sisäisen äänensä voimakkuuden säätimen, mitä kääntämällä äänet hiljenivät ja uni tuli tilalle. 

Tapasimme kaiken kaikkiaan kolme tunnin kertaa. Kolmannen kerran alussa kysyin, mitä kiusaajalle kuuluu. Ville sanoi, ettei tiedä, kun ei ole nähnyt sitä pitkään aikaan. Tapasin Villen äidin sattumalta pitkän ajan kuluttua. Kysyin kuulumisia ja sain tietää, että kiusaamiset olivat silloin loppuneet ja Ville voi hyvin.

Prosessin voi kuvata myös näin:

a)    Kuuntelen, luon yhteyden asiakkaan maailmankuvaan, teen tarkentavia kysymyksiä 
b)    Keskustelemme, uudelleenmäärittelen asioita tarvittaessa 
c)    Kerron kiusaamisesta ilmiönä ja mistä siinä on oikeasti kyse 
d)    Ohjaan tarvittaessa trauman käsittelemisen joko assosioituneena tai dissosioituneena (ei tarvittu Villen tapauksessa) 
e)    Teen sosiaalipanoraaman kiusaamistilanteesta (joskus tarvitsee ohjata auktoriteetti- ja/tai vihan neutralointiprosessit asiakkaalle) 
f)     Ohjaan minäkuvan myönteistämisprosessin 
g)    Teen laajan ekologian tarkistuksen

Tätä prosessia voi muunnella tarpeen mukaan.

Sama NLP -menetelmin (ilman sosiaalipanoraaman menetelmiä)

a)    Kuuntelen, luon yhteyden asiakkaan maailmankuvaan, teen tarkentavia kysymyksiä
b)    Keskustelemme, uudelleenmäärittelen tarvittaessa 
c)    Kerron kiusaamisesta ilmiönä ja mistä siinä on oikeasti kyse
d)    Tarvittaessa ohjaan trauman käsittelemisen joko assosioituneena tai dissosioituneena esimerkiksi Menneisyyden muuttaminen 
e)    Jatkoon voi valita tunne-editointia, uskomusten muuttamista (mielellään myös identiteettitasolla), loogiset tasot -prosessin yms. 
f)    Lopuksi ekologian laaja tarkistus

Mielen kolmiulotteinen avaruus

Koska melkein jokaisella inhimillisellä ongelmalla on jotain tekemistä ihmissuhteiden kanssa (sisältää sosiaalisia tekijöitä), sosiaalipanoraamamalli on lähes yleisesti sovellettavissa henkilökohtaiseen kehittymiseen. Sen systemaattinen luonne selkiyttää jopa kaikkein monimutkaisimmat ihmissuhdeteemat. Se on NLP-väline, jota voi usein hyvinkin yksinkertaisesti käyttää työskennellessään ihmissuhteiden kanssa: suhteet rakkaisiin, ystäviin, kollegoihin, lapsiin, vanhempiin, vieraisiin, ryhmiin/ryhmissä, tiimeihin/tiimeissä, vainajiin, henkiolentoihin ja jumaliin. Se on myös sovellettavissa tapauksissa, joissa itsearvostus ja itseluottamus tuottavat ongelmia, ja se on erittäin käyttökelpoinen lähestymistapa silloin, kun kyse on ryhmien, heimojen, ihmisten, poliittisten puolueiden, yrityksen osastojen ja organisaatioiden välisistä suhteista.

Identiteettitaso

Kolmiulotteinen mielleavaruudellinen käsite on koko sosiaalipanoraamamallin keskeinen tekijä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että projisoimme representaatioita (henkilöitymiä) muista ihmisistä ympärillemme ja kehoomme. Se, mihin sijoitamme heidät mielleavaruudessamme, määrittää ihmissuhteen suhteen ja emotionaalisen merkityksen. Näiden mielikuvien emotionaaliset vaikutukset tuottavat kokemuksia, kuten kokemuksen tuesta ja vastakkainasettelusta, vallasta ja avuttomuudesta, rakkaudesta, vastenmielisyydestä, palvonnasta, riivattuna olemisesta, yhteenkuuluvuudesta ja yksinäisyydestä. Läheisyys, intiimiys, status, nöyristely, ylivalta, antipatia ja viha nousevat, kun ihmiselle annetaan tietty etäisyys, suunta ja korkeus.

Koemme itsemme sosiaalipanoraamamme keskellä ja siten luomme omat sijaintimme ja roolimme. Itsetuntemuksemme ydin on ympäröity kolmiulotteisella rakenteella, johon olemme määrittäneet, kuka olemme. Kun haluamme muuttaa jotain tästä, meidän on ensin tutustuttava sosiaaliseen maisemaamme.

Kuten alussa tuli todetuksi, kiusaamisessa liikutaan pääasiassa identiteettitasolla. Voimme myös lähestyä ongelmaa löytämällä identiteettitason uskomukset, mutta omien kokemusteni mukaan, sosiaalipanoraaman avulla pääsemme suorinta tietä mielen sosiaalisiin rakenteisiin ja muutoksen mahdollisuuksiin.

Julkaistu Suomen NLP-yhdistyksen Mieli-lehdessä no 2/ 2017.