Kuunteleminen on taito, joka koostuu monesta pienemmästä taidosta. Hyvän kuuntelun harjoitteleminen on sikäli helppoa, että tilaisuuksia siihen on paljon. ”Kun haluat auttavassa keskustelussa tulla paremmaksi kumppaniksi, joudut mitä suurimmassa määrin opettelemaan uudelleen aistiesi käyttämistä. Sen opettelussa auttaa seuraava ohje: et tiedä enempää kuin mitä lause lauseelta saat tietää”. 1) Miten helppoa on sanoa kuuntelevansa ja miten helppoa onkaan tietää mielessään jo ennakkoon, mitä toinen aikoo sanoa. Me opettelemme aistiemme käyttämistä syntymästämme saakka. Tosin iän myötä käytämme aistejamme aina vain vähemmän. Täydennämme aistikokemuksiamme muistiimme taltioituneilla asioilla ja yksityiskohdilla. Näin emme välttämättä huomaa toisen uutta kampausta, tai kuulemme toisen sanovan samoin kuten hän on aina ennenkin sanonut. Osana mm. NLP -koulutuksia opimme, että olemme aistiemme avulla vuorovaikutuksessa niin itsemme kuin toistemme kanssa. Havaitsemamme informaatio on vain murto-osa siitä tiedon määrästä, jota jokaisena hetkenä ympärillämme on tarjolla. Olemmeko vuorovaikutuksessa oman tulkintamme vai oikeasti toisen ihmisen kanssa? Pyydän sinua tekemään tähän alkuun pienen harjoituksen. Kiinnitä huomio jalkateriisi. Tunne, miltä ne tuntuvat siinä, missä ne parhaillaan ovat. Pysy koko ajan tietoisena jalkateristäsi lukiessasi seuraavia rivejä: ”Jänis istui maassa torkkuen, torkkuen. Mikä sull’ on jänönen, kun et enää hyppele? Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.” (Sanat: Alli Nissinen) Mitä tapahtui? Missä tietoisuutesi oli? Tässä harjoituksessa pyysin sinua jakamaan huomiosi kahden asian välillä. Miten helppoa kuunteleminen onkaan silloin, kun siinä voi keskittää huomionsa vain kuuntelemiseen!
Yksi vuorovaikutuksen tavoitteista on jakaa kokemuksensa muiden kanssa; kertoa toiselle vaikkapa perhetapahtumista, ammatillisista ongelmista ja onnistumisista sekä pahan olon syistä ja hyvän olon tunteista. Minkälaista on kuunnella toisen hyvää oloa ja onnistumista? Entä kuunnella toisen ongelmaa, sitä, että toinen voi huonosti ja on onneton? Käytännön tekemisenä kuuntelemisen voi sanoa olevan sitä, että ollaan fyysisesti riittävän lähellä toista, pidetään kasvot häneen päin, nojataan hieman hänen suuntaansa, pidetään kehon liikkeet avoimina, esim. kädet rennosti avonaisessa asennossa, nyökätään silloin tällöin toisen puhuessa, kohdistetaan silmät jonnekin toisen lähelle, jolloin tarvittaessa katse on toisen käytettävissä kontaktia varten, ollaan läsnä eikä tehdä mitään muuta. Tämän lisäksi tarvitset hyvään kuuntelemiseen sitoutumista, sillä saatat kuulla asioita, joista et pidä tai joista olet eri mieltä, tai jotka herättävät sinussa häiritseviä tunnetiloja. Kuuntelemisessa on mukana ihmisen kohtaaminen, hänen maailmankuvansa hyväksyminen ja siinä läsnä oleminen. Kuunteleminen onnistuu hyvin, kun et tee itsellesi ongelmaa siitä, mitä toinen sanoo, vaan olet halukas tietämään ja selvittämään, minkälaista toisella ihmisellä on. Kun olet kuuntelijan roolissa, kiinnitä myös huomiota siihen, kuinka monta kertaa haluat parantaa toisen oloa, sanomalla esimerkiksi ”Olen varma, ettei hän tarkoittanut sanoillaan mitään pahaa” tai haluat lohduttaa toista jollakin muulla tavalla. Usein emme tee näin toisen parhaaksi, vaan lähinnä hoivataksemme itseämme, silloin kun toisen tunteet tekevät olomme epämukavaksi. Kuunteleminen edellyttää sellaista rakkautta, joka vapauttaa toisen olemaan sellainen kuin on. Tässä yhteydessä rakkaus ei ole tunne, kuten ilo, suru tai pelko. Tarkoitus ei ole etsiä kuunnellessa jotain erityistä tunnetilaa, vaan kyse on suhtautumisesta toiseen. ”Rakkaus on suhde, jossa toinen nähdään ja jossa häntä kohdellaan ehdottoman merkityksellisenä, riippumatta siitä onko hän ansainnut sen vai ei. Rakkaus on suhde, missä toiselle annetaan se mitä hän tarvitsee - ei sitä, mitä hän on ansainnut.” 2)
Milloin sinulle on tullut kokemus, ettet tule kuulluksi? Mikä siinä tilanteessa on ollut esteenä kuulluksi tulemiselle? Palauta myös vertailun vuoksi mieleesi tilanne, jolloin olet kokenut, että sinua kuunnellaan. Mikä siinä tilanteessa on antanut sinulle sen kokemuksen? Onnistunutta vuorovaikutustilannetta voi kuvata hyvin improvisaation perusperiaatteilla: kuuntele mitä toinen sanoo ja hyväksy se ja jatka siitä. Yksinkertaistettuna sen voi ilmaista sanoilla ”Joo ja …”. ’Joo’:n voi sanoa ääneen tai mielessään toiselle sellaisella tavalla, että sen merkitys on toisen kerronnan hyväksyminen. ’Ja’-sanaa käyttämällä teemme sen yhteen liittämistä lauseista keskenään tasavertaiset. Tätä läsnäoloa, kuuntelemista, toisen sanomisen hyväksymistä ja siitä jatkamista voi harjoitella ”Yhden sanan tarinan” avulla. Tässä improvisaatioharjoituksessa kerrotaan yhteistä tarinaa pareittain, tai pienessä ryhmässä, sanomalla vuorotellen yksi sana kerrallaan. Aihetta ei sovita etukäteen eikä välimerkkejä sanota, vaan joku aloittaa jollakin sanalla ja seuraava jatkaa mielestään siihen sopivalla sanalla jne. Sanoista muodostuu lauseita ja sana sanalta yhteinen tarina. Tiedämme sanan kerrallaan, emmekä yhtään enempää muodostuvasta tarinasta. Tarinan voi lopettaa vaikka opettavaiseen loppulauseeseen, sana kerrallaan. Jollei tuota hyväksyvää ’joo’:ta käytetä, kenen maailmankuvassa kuuntelija mielessään on? Yleisimmät vuorovaikutuksen esteet, jotka lopettavat toisen kerronnan, ovat: 1. Ratkaisujen antaminen, jolloin henkilö saattaa tuntea itsensä liian tyhmäksi ratkaistakseen asiansa itse, tai voi kokea, että häntä painostetaan johonkin. ”Mikset kokeile…” ”No, totuus on, että tutkimukset osoittavat…” 2. Tuomitseminen, jolloin toinen saattaa jäädä noloksi, loukatuksi tai vihaiseksi. ”Omapahan on syysi…” (Mollaaminen) ”Oletpa sinä tyhmä…” (Nimittely) ”Ajattelen, että syvimmiltäsi sinä…” (Analysointi) 3. Kieltäminen, jolloin toinen voi kokea, ettei tule ymmärretyksi, tai että hänen tunteensa on mitätöity. ”Ei sinun pidä huolehtia, selviät kyllä.” ”Älä välitä, lopulta se muuttuu hyväksi.” ”Anna olla, ajatellaan jotain mukavampaa.” 4. Kuulusteleminen, kysytään paljon, jolloin henkilö usein puhuu vähemmän ja vähemmän lopettaen lopulta kokonaan, ja kokee ehkä turhautumista ja tarvetta puolustautua. ”Miksi teit niin?” ”Etkö voi puhua hänelle siitä?” ”Kerroitko jo hänelle?” 5. Oman statuksen nostaminen, jolloin toinen kokee huonommuutta suhteessa kuuntelijaan. ”Ei tuo vielä mitään, katsos minulle on sentään tapahtunut…” ”Ai jaa. Minun ystäväni, joka on professorina yliopistolla, sanoi…” Käytännön tilanteissa voimme ’joo’:n sijasta ilmaista hyväksyvää asennettamme monin tavoin. Yksi tapa on päästää pieniä hyväksyviä äännähdyksiä sopivissa kohdissa.
Suljetut kysymykset: On hyvä käyttää suljettuja kysymyksiä vähän ja lähinnä tilanteissa, joihin ei liity ongelmaa. Suljettu kysymys on johdatteleva, ja sen tunnistaa ko- tai kö- päätteestä. Se on kysymys, johon voi antaa joko kyllä tai ei vastauksen, esimerkiksi ”Oletko syönyt?” tai ”Oliko koulussa mukavaa?” Avoimet kysymykset: Avoimet kysymykset ovat hyviä, kun haluat lisää tietoa: ”mitä, miten, milloin, kuka, kerro lisää”. Esimerkiksi ”Mitä sitten tapahtui?” tai ”Miten koet tuon tilanteen?” On hyvä käyttää ensisijaisesti muita kysymyssanoja kuin sanaa ’miksi’, koska siihen on usein vaikea vastata ja sen käyttäminen saattaa aiheuttaa toisessa puolustusreaktion. Avoimet kysymykset ovat kysymyksiä ilman etukäteisuskomuksia ja -olettamuksia. Kaiuttaminen/reflektointi: Toisen sanomasta kaiutetaan takaisin sen olennaisin osa, joka sisältää sekä informaation, sisällön, että tunteen, jota toinen kokee. Tällä ilmaiset toiselle, että haluat ymmärtää ja hyväksyä, mitä hän sanoo. Jollei toisen kokemaa tunnetta ole sanottu ääneen, voit reflektoida sen itseltäsi ja havainnoida toiselta fysiologisia vihjeitä, mikä se tunne voisi olla. Esimerkiksi: ”Tuo melkein kuulostaa siltä, että tunnet vihaa…”, ” Tuosta miten sanot tuon, minulle välittyy, että tunnet turhautuneisuutta…”. Näin voit auttaa henkilöä selvittämään asiaansa, ja samalla viestit haluasi ymmärtää ja hyväksyä. Tunteen voi kuvata sanalla, metaforalla, kehollisella vasteella tai toiminnalla, jota henkilö haluaisi tehdä kun tuntee näin. Tarkista myös toisen sanattomasta viestistä ja fysiologiasta tekemäsi havainnot: ”Olet kovin hiljainen”, ”Minulla on vaikutelma, että olet surullinen. Pitääkö paikkansa?” Näkökulman ajoittainen tarkistaminen: ”Kuka sanoi…”, ”Ketkä olivat sitä mieltä…” Pääkohtien ja kommenttien lyhyt kertaaminen: ”Vaikka sinulla on ollut vaikeaa pidemmän aikaa, halusit eilen rentoutua ystäviesi kanssa ja koit, että sinulla oli olosuhteisiin nähden mukavaa”. Oikeellisuuden tarkistaminen: On hyvä ajoittain tarkistaa, oletko kuullut ja ymmärtänyt toisen osapuolen kertoman oikein. Kuuntelemisen taitoa voi onneksemme harjoitella vaikka päivittäin. Yksi NLP:n perusolettamuksista – ihmisellä on jo kaikki resurssit hänelle itselleen tärkeisiin muutoksiin – on hyvä kiteytys olennaisesta: Kuuntelemisessa on tärkeää kuunnella mikä toisen on tilanne nyt, mitä toinen haluaa sen sijaan ja auttaa löytämään ne voimavarat ja resurssit, jotka tekevät tämän tavoitteen mahdolliseksi. Kuuntelemalla saamme tähän liittyvää tietoa lause lauseelta enemmän. Julkaistu Mieli-lehdessä no 4/2010
Kirjoittanut: Marja-Leena Savimäki Kouluttaja, muutosvalmentaja, NLP Trainer, Fellow Member Trainer IANLP, Social Panorama Trainer, SOMSP Ambassador
Lähteet: Richard Bolstad with Margot Hamblett, Te Hata Ohlson, and Jan Hardie, Communicating Caring. Steven C. Hayes ja Spencer Smith, Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää Lainaukset: 1) ja 2) Bent Falk, Auttajan peili